Tervetuloa Vilperin tilalle

Myytävänä kuivaa kauran, ohran ja vehnän olkea kuivitukseen.

Heinänmyynti

Tilalla on sekä kuivan, että säilöheinän tuotantoa. Saatavana latokuivattua kuivaheinää pyörö- ja kanttipaalissa.

Kuivurikuivattua klapia

Myymme tasalaatuista kuivurikuivattua koivupuuta säistä riippumatta.

Lumenauraus

Aurauskalustostamme löytyy työkalut niin pihojen, teiden kuin harvemmin auki pidettyjen metsäteidenkin kunnossapitoon.

Vilperin Tila

Vilperin tila on kuulunut Etelä-Suomen laatuheinärenkaaseen vuodesta 1994.

Tila sijaitsee Hollolan kunnassa Tennilän kylässä n. 20 km Lahdesta Tampereelle päin. Tilalla on erikoistuttu heinän tuottamiseen vuonna 1994, jolloin lehmät lähtivät muille maille lypsämään – ei korkealaitaisella tosin :) Samana vuonna valmistui ensimmäinen latokuivuri (irtoheinälle) ja heti 1995 toinen (kanttipaaleille). Tilalla viljeltiin myös sokerijuurikasta vuodesta 1949 asti. Tilan silloinen isäntä Aulis Vinnamo jäi eläkkeelle 1999 ja oli aika sukupolvenvaihdokselle.

Uusi ja samalla nuorempi isäntä, joka tätä nyt kirjoittaa, oli oikeastaan koko heinänviljelyidean taustalla – tosin hän oli silloin enemmän seurailupuolella ja kävi samalla muissa töissä. Nykyisin hän on melkein kokopäivätoiminen heinäntuottaja ja koneurakoitsija.

Vuoden heinämies 2017

Vuoden heinämieheksi 2017 on valittu laatuheinäntuottaja Harri Vinnamo Hollolasta.

Etelä-Suomen laatuheinärengas on valinnut Vuoden heinämiehen vuodesta 2004 heinäalaa edistäneille tutkijoille, tuottajille, yrittäjille ja muille toimijoille. Harri Vinnamo on tittelin ja kunniaheinähangon 14. saaja. Hankoa ja kunniakirjaa oli vastaanottamassa koko perhe. Valinta julkistettiin alkukesän perinteeksi muodostuneessa heinäkauden avauksessa, joka tällä kertaa järjestettiin PR-tallilla Porvoossa.

Etelä-Suomen Sanomien artikkeli

Laatuheinän artikkeli

Sähköposti

info@vilperintila.fi

Puhelin

+358 400 714 704

Sijainti

Kaitiosuontie 48, 16630, Tennilä

Ota yhteyttä

Sijainti

Kaitiosuontie 48, 16630, Tennilä

Puhelin

+358 400 714 704